The book got started when a writer at the Clarion 1992 workshop voiced an opinion that you shouldn't even try to write characters outside your own ethnic background, because you'd probably get it wrong and offend people. Better stick to your own experiences.
I do get this, because as a white straight woman I have these fears too. I don't actually know any POC, how could I understand their experience well enough to write from their point of view? And even if I did all the research I could and talked to people (Scary, because I'm still a shy, socially awkward person who doesn't make friends easily), would I be stepping on toes writing about issues that don't affect me directly? And from a place of white privilege, no less? Would it be better to leave these issues to the people who have actually experienced them and celebrate books by POC writing about their own experience? And it's not just about ethnicity. The same thing applies to writing characters whose sexual orientation or religion differs from your own and writing about disabled characters when you yourself are able-bodied. Shouldn't you just write what you know? That's like the first thing they teach you in every writing book.
I grew up in a predominately white neighbourhood. In Finland there weren't any people of colour in my class or even in the whole school that I remember. For the two years we lived in California there were, but I was just eight at the time, so I don't remember that much about my time there. I was in the ESL (English as a second language) class most of that time, because I didn't speak any English when we moved to the States. As a shy person I didn't make many friends and I didn't keep in touch with anybody after we moved back to Finland. I do know some people online through my writing workshop, but that's pretty much it.
On the other hand, isn't writing characters different from you the whole point of writing in the first place? Understanding someone else's experience? In speculative fiction you can cheat a bit by writing about aliens or fantastical creatures, but I do think it's kind of limited to just write about straight white people all the time. Shawl and Ward also take this view and encourage writers to step out of their comfort zone.
The book discusses ROAARS (Race/Orientation/Ability/Age/Religion/Sex) traits and how they affect characterisation. There's also a chapter on writer hang-ups about writing outside their experience, talking about fear of the other and the liberal dread of the racist label, which can lead to ignoring any differences you notice between different groups out of political correctness and fear.
There's also a chapter about things you shouldn't do, like avoiding stereotypes, making the POC/LBGTQ/disabled character a sidekick without any goals of his/her own, portraying them as victims all the time, and using a disrespectful dialect, for example. Best of all, there are exercises, specific references, and reading lists to help you along.
The Writing the Other website is full of useful stuff, too. You can sign up for the masterclasses (Definitely will do one of those at some point. I just have to figure out the time difference etc.), peruse the material available for free on the site, watch videos, and there's also info on how you can get in touch with sensitivity readers, really useful for connecting with people for scaredy cats like me. They emphasise that a sensitivity reader should get paid, which is reasonable, of course.
writeinthemargins.org has a database of sensitive readers, for example.
A very useful book that every writer should read.
Voin varmaan kommentoida suomeksi?
ReplyDeleteKirjoittaessa fiktiota joutuu aina ajattelemaan miltä maailma näyttää jonkun muun kuin omasta näkökulmasta. Siksi on tavallaan hassua ajatella, että "virallisesta" vähemmistöstä kirjoittaminen olisi sen kummempaa. Ymmärrän kyllä, että monet kirjoittajat haluavat kirjoittaa ns. monimuotoisesta maailmasta, mutteivät loukata ketään. Itse ajattelen, että joku loukkaantuu aina joka tapauksessa eikä liian varovasti kirjoittaessa synny mielenkiintoisia tarinoita. Ei esimerkiksi jokaisesta fiktiivisestä homosta voi tehdä ihastuttavaa ihmistä vain siksi, että joku voi loukkaantua, jos vähemmistöjen edustajiin liitetään ikäviä piirteitä. Joku voi loukkaantua siitäkin, että esim. joku hetero kirjoittaa tarinan homoista, koska ajattelee, että vain homot saavat kirjoittaa homoista.
Itse näen, että isoin ongelma on ehkä epäuskottavuus. Jos jostain asiasta ei ole kokemusta, voi kuvitella sen olevan jotain muuta kuin mitä se on. Kirjoittaja voi kuitenkin ottaa asioista selvää ja oikeastaan hänen tehtävänsäkin on olla uskottava asioissa, joista hänellä ei ole kokemusta.
Voisin vielä avata tätä toiseutta omasta näkökulmastani. Itse olen elämäni aikana rakastunut sekä miehiin että naisiin ja suhteessakin olen ollut kummankin sukupuolen kanssa. Vielä en ole fiktiossa törmännyt biseksuaaliin hahmoon, josta olisin pahastunut. En kuitenkaan ehkä toivo, että teksteihin kirjoitettaisiin seksuaalivähemmistöjä vain, koska sitä pidetään trendikkäänä. Toisaalta kun näen tarinassa naisten välistä rakkautta tai edes seksiä, tulee mukava olo siitä, että muistetaan, että sitäkin on olemassa. Oikeassa elämässä tällä viikolla törmäsin tilanteeseen, jossa oli kokonaan unohdettu että ihmisillä on virallisiakin parisuhteita samaa sukupuolta olevien kesken. Oli sellainen kaavake, jossa oli eri siviilisäätyjä, mutta ei vaihtoehtoa rekisteröity parisuhde. Kun itse saattaisin sellaisessa teoriassa olla ja tunnen ihmisiä jotka ovat, tuntui aika pahalta, kun ajattelin, että aha, minua ja meitä muita ei sitten ole jonkun mielestä olemassakaan.
Itselleni tosiaan tämä heteronormatiivisuus on tässä se hankala asia. Kaikki läheiseni eivät tiedä seksuaalisuudestani ja koska olin pitkässä suhteessa miehen kanssa, ei sitä ollut tarvetta kenellekään selitelläkään, koska minulla ei ole tarvetta olla useiden ihmisten kanssa yhtä aikaa. Sitten tuli ero ja jokin aika sitten ihastuin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, naiseen. Kun olen yrittänyt avautua ihastumisestani ystävilleni, olen saanut kuulla miespuhetta. Mies sitä ja mies tätä ja että on ihanaa kun pystyn ihastumaan johonkuhun uuteen mieheen eron jälkeen. Tästä on seurannut vaivaannuttavaa kiemurtelua ja kiertelyä. Pitäisi uskaltaa kertoa mutta kun se on vaikeaa.
Fiktioon on vähitellen alkanut ilmestyä ns. tavallisia seksuaalivähemmistöjen edustajia, hahmoja, jotka eivät ole koomisia tai yliseksuaalisia tms. Tavallaan se ehkä olisi paras tapa auttaa ihmisiä ymmärtämään, että seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat tavallisia ihmisiä. Toisaalta on aika masentavaa, jos seksuaalivähemmmistöt edustavat teksteissä vain hyviä, tavallisia, kunnollisia ihmisiä. KEnen mielestä hyvä, tavallinen, kunnollinen henkilöhahmo on kiinnostava? Parempi on kirjoittaa kiinnostavia henkilöhahmoja, joiden yksi ominaisuus voi olla vähemmistöön kuuluminen. Itse olen mm. kehittelemässä tarinaa naispalkkatappajasta, joka pitää naisista. Mielestäni se on paljon kiinnostavampaa kuin jos hän olisi puhdas pulmunen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. :)
On tietysti vaikea sanoa, miten vaikeaksi kokisin kirjoittamisen jostain muusta vähemmistöstä. Luulen, että marginaalissa olemisen kokemuksissa on jotain samaa, vaikka esim. ihonväriä ei voi pitää samalla tavalla salassa kuin seksuaalisuuttaan.
Kaikkinensa sanoisin, että jos haluaa tehdä henkilöhahmoistaan eläviä, eikä sinänsä ole tarkoitus kirjoittaa loukkaavasti jostain ihmisryhmästä, on parasta antaa vain mielikuvituksen viedä. Jos joku lukee rivien välistä vihaa, mitä siellä ole, se on hänen ongelmansa. :)
Kiitos hyvästä kommentista! Minusta tuo on hyvä asenne, että katsoo myös itsestään erilaisen hahmon rakentamista osana kirjoitustyötä. Taustatyö pitää tehdä, niin kuin kaikesta muustakin.
ReplyDeleteOlen miettinyt stereotypioiden loukkaavuutta paljon lähiaikoina, kun olen lukenut vanhoja scifiklassikoita. Naisten kuvaus niissä on aika häiritsevää paikoittain, erityisesti vanhemmissa teoksissa. Ehkä siitä voi hieman aavistaa, miltä vähemmistöön kuuluvan tuntuu lukea tekstiä, jossa hänen kaltaisensa ihmiset suljetaan ulkopuolelle tai lukitaan pelkäksi stereotyypiksi. Tällaista haluaisin todellakin välttää omissa teksteissäni.
Jenkeissä puhutaan paljon myös kulttuurisesta omimisesta (onko oikea suomennus, cultural appropriation?), ja myös se mietityttää. Rajaa on vaikea piirtää. Mikä on hahmon kulttuurin realistista kuvausta ja mikä on vieraan kulttuurin esittelyä pelkän viihde- tai shokkiarvon takia?
Ehkä tämän tyyppiset kirjat ja kurssit ovat yksi tapa lähteä tekemään taustatyötä? Ja se on ihan totta, että joku loukkaantuu aina. Se on vaan osa kirjoittamista. Onneksi on kirjoitusringit, niin saa palautetta, ja toivottavasti joku sanoo, että nyt menee metsään, mieluiten ennen kuin teksti menee julkaisuun.
Olen itsekin yrittänyt kirjoittaa mielenkiintoisia hahmoja, jotka eivät lähde siitä, että se seksuaalinen suuntaus tai ihonväri on se pääasiallinen piirre tai että hahmot ovat pelkkiä sidekick-tyyppejä.
Se naispalkkatappaja muuten kuulostaa kiehtovalta! Ilmoittele, jos haluat betalukijaa:)
P.S. Jos yhtään kiinnostaa se University of Iowan kirjoituskurssi, niin kannattaa lähteä mukaan. Spefikirjoittajien ohjaajana toimii tänä vuonna Cat Rambo!
Ajattelin, että voisin itsekin lukea tuon kirjan, koska kiinnostaisi tarkemmin, miten siinä toivotaan lähestyttävän vähemmistöjä. Sinulla on täällä aina mielenkiintoisia kirjoitusoppaita esittelyssä. :)
DeleteSuomessakin on tosiaan hiillytty tuosta kulttuurisesta omimisesta. Itsekään en ehkä lähtisi kirjoittamaan aktivisminäkökulmasta vähemmistöstä, johon itse en kuulu. TArkoitan siis, että voisin kirjoittaa tarinaani vähemmistön edustajan mutta en ottaisi koko tarinan teemaksi tuon vähemmistön oikeuksia, koska sellaisessa aiheessa vähemmistön edustajat toki ovat paljon vahvemmilla ja juuri heitä pitääkin asiassa kuulla, otettiin kantaa sitten kaunokirjallisesti tai muulla tavalla. No tätä ongelmaa omissa teksteissäni ei ole, koska niiden on tarkoitus olla vain hyviä tarinoita, ei maailmaa sinänsä parantavia tekstejä. Seksuaalivähemmistöt yritän esittää sellaisina, ettei heidän seksuaalisuuttaan ihmetellä millään tavalla. Ideana on se, että kun asiaa ei alleviivata, päivitellä tms. se näyttäytyy henkilöhahmolle luonnollisena tapana elää ja ehkä lukijakin näkee sen sitten luonnollisena.
Luulen, että nuo rotu- ja uskontoasiat saattavat olla kaikkein herkimpiä. JOtenkin tuntuu kuitenkin hassulta, että vaikkapa jonkun ei-valkoihoisen ei-kristityn mielestä on parempi, että valkoihoiset kristityt kirjoittavat pelkästään valkoihoisista kristityistä ja unohtavat tarinoissaan muut ihmiset kokonaan. Niin kuin edellisessä kommentissani kerroin, pahinta on minusta se, kun kukaan ei edes muista, että olet olemassa.
Tuo sensitivity reader -systeemi kuulosti aluksi hätävarjelun liioittelulta, mutta ei siitä kyllä haittaakaan ole, jos luetuttaa tekstinsä jollakulla vähemmistön edustajalla, jos tekstissä on tämän vähemmistön edustaja. Vähän samahan se on kuin luetuttaisi tekstinsä jollain kirjastonhoitajalla, jos päählö on kirjastonhoitaja. Ainakin uskottavuusongelmat poistuvat tod.näk. tällä tavalla. MOnien sairauksienkin kohdalla tällainen esilukija voisi olla hyvä. Esim. on aika vaikea selvittää kirjoista, ainakaan teoreettisista teoksista, miltä vaikkapa masennus oikeasti tuntuu.
Tuo University of Iowan kirjoittamiskurssi kuulostaisi kiinnostavalta. Onko siinä olevaan materiaaliin mahdollista tutustua itselle sopivaan aikaan vai istuvatko kaikki osallistujat yhtä aikaa koneidensa ääressä? Itselläni on heikko nettitilanne kotona, joten joustavuus olisi parasta minulle mm. siitä syystä. Joustava se kurssi varmaan onkin, mutta ajattelin varmistaa.
Naispalkkatappajan osalta voin tältä istumalta luvata, että saat lukea tekstin, mutta se on alkutekijöissä, eli menee jonkin aikaa. :)
Jee:)
DeleteJoo, siinä on videoluennot, jotka voi katsoa, kun on aikaa, ja keskusteluihin voi osallistua koska vaan. Siinä on kuusi viikon pituista osiota, joista eka tuli tänään nähtäväksi. Joka vko on yksi kirjoitusharjoitus, mutta kaikki on vapaaehtoista, eli voi tehdä omaan tahtiin ja jaksamisen mukaan. On kuitenkin tosi kivaa saada ja antaa palautetta. Spefikirjoittajilla on oma ryhmä kurssin sisällä.
Kuulostaa hyvältä, täytyypä ilmoittautua. Mutta voi olla että teen itsekseni vaan kirjoitusharjoitukset, jos ehdin, sillä suomi on minulle se kirjoituskieli ja siksi harjoituksista on eniten hyötyä itselleni, jos teen ne suomeksi. Mutta voihan sitä käydä lueskelemassa toisten tekstejä ja kommentoimassakin, kyllä minulta kankea englanti sen verran taittuu. ;)
Delete